Kuvasarjalistaan


Hauta-Ollin mökin kunnostus kesällä 2011

Yhteistyö on voimaa! Parikkalan Kotiseutumuseon ehostaminen ei olisi onnistunut ilman moniosaavaa talkoojoukkoa. Niin suunnittelu, toteutus kuin muonitushuoltokin sujuivat jo vanhalla rutiinilla. Kunnostimme kesän aikana kattoa, kattolyhtyä ja etuseinää, sekä myös alalankku vaihdettiin lähes kokonaan. Ulkopinta maalattiin. Nyt on Hauta-Ollin mökki kuin uusi - jos näin voi vanhasta talosta sanoa, ja museokokonaisuus kaunista katseltavaa.

Hauta-Ollin mökin eli kotiseutumuseon ulkopuolen kunnostus ja maalaus.
Loppuraportti 13.10.2011


Keväällä laaditun suunnitelman mukaan on tehty seuraavat korjaustyöt:
Puretun savupiipun kohta katosta avattu ja asennettu aluskate. Kuistin viereinen etuseinän lahonnut alaosa vasemmalla purettu ja vaihdettu uudet laudat ja rimoitukset. Kivisokkelin ja seinän rajassa olevan vinon vedenohjauslankun lahot osat on vaihdettu.
Kahden ikkunan yläpuoliset tuulilaudat on vaihdettu. Katon lappeen kattolyhdyn lahonneet vuori- ja tuulilaudat on vaihdettu. Pohjoissivun räystään lahonnut tuulilauta on vaihdettu ja samalla poistettu runsaasti humusta katon alalaidasta tuulilaudan alta.
Maalaustyöt:
Valkeat puupinnat on raapattu, ja maalattu valkoiseksi: Pikateho, sävy maalarinvalkoinen F 157. Seinäpinnat on maalattu punamultamaalilla: Uula keittomaali, sävy falunpunainen. Ikkunoiden ja ovien karmit ja vuorilaudat on maalattu valkoiseksi: Pikateho, sävy maalarinvalkoinen F 157. Kuistin yläpohjan käsittelemätön harvalaudoitus on käsitelty puunsuojalla ruskeaksi: Vinha puolihimmeä, sävy TVT 2664. Ulko-ovi on käsitelty keltamultaa muistuttavalla vaaleanruskealla: Panu; sävy 518X.

Mökki on osin aika huonossa kunnossa, joten täydellistä korjausta ei näillä resursseilla (aika, raha) voitu hyvästä tahdosta huolimatta tehdä, mutta nyt on ainakin pahimpia lahoamiskohtia korjattu ja
pinnat suojattu maalilla. Myös korjaustoimissa noudatettiin varovaista linjaa museaalisen vaikutelman säilyttämiseksi.
Aiottu sisäkaton korjaus jätettiin tekemättä, koska se olisi vaatinut museoesineiden suojausta ja osittaista poissiirtoa, ja se edellyttäisi museon vastuuhenkilöä mukaan työhön.

Talkoot sujuivat suunnitelmien mukaisesti, mutta kuten useimmissa rakennusprojekteissa, jotakin uutta tuli esille työn edistyessä. Työn turvallisuuden ja sujuvuuden takia lainattiin rakennustelineet,
joista tuli lisälasku etukäteen arvioituun hyvin kohtuulliseen rakennusbudjettiin. Yllätyksellistä lisähintaa projektille tuli myös kuistin ränneistä, jotka todettiin tarpeellisiksi urakan jo valmistuttua ja sadevesien valumista vastakäsitellylle seinälle seuratessa. Rännit on tilattu ja asennetaan syksyn aikana. Työntekijät oli vakuutettu Pohjolan talkoovakuutuksella, jonka kustannukset hoiti kokoomus. Kunta on kustantanut rakennusmateriaalit ja maalaustarvikkeet, sekä telineitten vuokran ja rännit.

Talkoiden työtunteja on kertynyt 176 ja töissä on ollut mukana 12 henkeä, lisäksi muuten asiaa tavalla tai toisella tukeneet. Talkooprojekti on ollut kokoomuksen järjestämä, avoin kaikille
halukkaille ja toteutettu kesän 2011 aikana:
touko-kesäkuu: suunnittelu ja lupa-asiat, materiaalin määrälaskenta
heinäkuu: materiaalin hankinta, lautojen ja rimojen maalaus, päädyn syreenikasvuston raivaus ja kuljetus puhdistamolle
elokuu: telineet ja maalipintojen raappaus, lautojen sekä rimojen ja alalankun vaihto, maalaus
syyskuu: maalaus, kattolyhdyn kunnostus, rakennusjätteen kuljetus puhdistamolle, viimeistelytyöt
Hauta-Ollin mökin 2011 ja Meijerimuseon 2010 kunnostuksen jälkeen muodostuu museoista puutarhoineen kaunis kokonaisuus, joka sopii hyvin sitä ympäröivään rakennuskantaan ja henkii vanhojen aikojen työn arvostusta.
LK








Kuvasarjalistaan